Eino pakeni turvasäilöä

Ajomies tuli ajallaan ja kyyti Kemistä lähti yönselkään kohti torppaa. Eino päätti kaiken uhalla pistäytyä torpassa hyvästelemässä Huldan ja lapset. Hän ei tiennyt, koska taas nähtäisiin vai nähtäisiinkö koskaan. Auto ajoi sammutetuin lyhdyin ja pysähtyi matkan päähän torpasta.

Eino kuunteli yön ääniä ja haisteli, onko ilmassa ohranan hajua ja tuoko tuulen henkäys vieraan tupakan tuoksua. Jossain napsahti risu. Oliko siellä kettu vai narahtiko lumi saappaan alla? Oliko ohrana torpan varjoissa hirsiseinän jatkeena? Eino pysähtyi ja lakkasi hengittämästä. Nyt on pidettävä pää kylmänä. Minuutit kuluivat ja sydän tasasi lyönnit. Kuu, joka saatteli häntä viime yönä Simosta Kemiin, oli nyt kiertänyt Kissalankallion päälle. Hän oli varma, että ohrana ei ollut läsnä.

Eino hiipi sisään ja tunsi luissaan, että Hulda oli lämmittänyt uunin. Elli ja Eero nukkuivat uunin loukossa ja viltin alta pilkotti Eeron valkoinen kuontalo. Hulda huokaili toisella seinustalla sivusta vedettävässä sängyssä.

– Tässä mie nyt olen. Nukuksie? Eino kuiskasi.

– Eino, oleksie täälä vai kummitus? Hulda hyppäsi hetkessä pystyyn ja tunnusteli käsin kuunvalossa, oliko mies ehjä vai piesty.

Hulda raapaisi valkean hellaan ja pisti kakot lämpenemään. Hulda leipoi Peräpohjolan ohrakakkoja tiukkaan taikinaan, etteivät kakot kiehu kappaleiksi. Nälkähän sillä on, kun on päiväkausia ollut tiessään. Huldaa poltteli kysyä, missä Eino oli ollut. Parempi oli kuitenkin antaa sen itse porista.

Eino lappoi keittoa ääntä kohti ja vilkuili kulmiensa alta Huldaa.
Eino otti Huldaa hartioista kiinni, veti syliinsä ja sanoi,
että nyt se on alkanut.

– Ristus, mikä on alkanu?

– Ohrana piätti minutki ja meitä viethiin junala turvasäihlöön Ouhluun.

– Siehän olet siinä etkä mishään Oulussa. Mitä sie praataat?

– Olemmie tässä, mutta sitä ennen mie olin junassa. Met hyppäsimä junasta ulos ja lähimä karkhuun.

– Sie kuulit sitte sen, ko mie täälä lähätin sulle terhveisiä tuulen mukana, että lähe pakhoon, hoksasi Hulda sanoa.

– Kuulin mie sinun äänesti junan höyryjen läpi. Sie se olit, joka hoki, että lähe Eino pakhoon. Minut otethiin kiini kalliola, ko mie olin tulossa kothiin puuron syönthiin.

Eino puristi Huldaa tiukemmin syliinsä ja silitti hiusten poskikiehkuraa. Hulda tuntui hyvälle, kun se painautui rintaa vasten.

Kielletyt kirjat, sivu 163